Mediassa uutisoidaan oppimistulosten laskusta. Opettajana on helppo ymmärtää ilmiön syitä. Vain muutamia mainitakseni uskon vaikutusta olevan ennen kaikkea sillä, että elämä on muuttunut lyhytjänteiseksi mielihyvän tavoitteluksi. Puhelin ja sovellukset vievät aikaamme, koukuttavat varsinkin lapsia ja nuoria. Monet lapset ja nuoret nukkuvat liian vähän ja istuvat liian paljon. Motoriikan kehittyminen jää vajaaksi ja se vaikuttaa myös muuhun oppimiseen. Laitteet vievät tilaa kasvokkain tapahtuvalta vuorovaikutukselta. Kirjojen ja muiden pitkien tekstien lukeminen on vähentynyt, eivätkä lapset saa malliesimerkkejä lukevista aikuisista kun aikuisillakin on usein kirjan sijaan puhelin kädessä. Keskittymiskyky on suurella osalla lapsista jo niin huono, että koulussa esimerkiksi yhden sivun kirjoitelma a4-kokoiseen vihkoon on liian suuri vaatimus 5. luokkalaiselle. Olen pitkään pyöritellyt mielessäni tekstiä Unelmien koulusta. Kirjoitin tekstin nyt ottaakseni kantaa medias...

  Muistatko Muumien Ninnin, näkymättömän lapsen? Sen, jota ei voinut kokonaan nähdä, ennen kuin hän vihastui oikein kunnolla? Vihaa tuntiessaan Ninnin ääriviivat piirtyivät näkyviin. Viha, tuo pelottava ja samalla kamalan tärkeä tunne. Joskus tarvitsemme tosiaan vihaa, jotta tulemme näkyväksi. Meitä näkymättömiä lapsia on kasvatettu 80- ja 90-luvulla laumoittain. Piti olla kiltti tyttö, eikä kiltti tyttö aiheuta harmia. Niinpä ne kaikki kiltit tytöt ja pojat oppivat pelkäämään vihaa ja piilottamaan osia itsestään. Ennakoimaan toisten tunteita ja reaktioita ja kävelemään varpaillaan. Aika moni näkymättömäksi lapseksi kasvatettu on oppinut kätkemään vihan tunteensa mieluummin vaikkapa leukalihasten uumeniin kuin näyttämään niitä.  Aiheesta voi olla vaikea puhua, koska se saatetaan herkästi ymmärtää edellisten sukupolvien ja kasvatusmetodien syyttelyksi. Itse ajattelen, että asioiden havainnointi ja ymmärtäminen eivät ole syyttelyä, mutta ne saattavat lisätä itsetuntemusta, myö...

Joskus pienen lapsen tai jo vähän isommankin lapsen tunnekokemus on valtava. Sitä ei pysty pitämään sisällään eikä käsittelemään. Se saattaa tuntua lapsen kehossa repivänä kuumuutena, joka pakottaa hänet reagoimaan eri tavoilla. Tunne on kerta kaikkiaan niin iso, että hän ei kestä sitä. Niissä hetkissä aikuisen tehtävä on olla lapsen tunnesäilö. Aikuisena otan lapsen tunteen vastaan. Näytän oppilaalle, että minä pystyn olemaan tämän hirvittävän ruman möhkäleen kanssa, joka tuntuu sisuskaluissa niin oudolta ja pelottavalta - ja sinä saat hetken hengähtää.  Joskus, kun oppilaalle sanoo ääneen “Näen, että olet nyt tosi vihainen, mutta minä olen aikuinen ja pystyn ottamaan sen vastaan,” voi nähdä miten lapsen hartiat putoavat alas, hän hengähtää syvään ja jo siinä hetkessä olo helpottuu.  Mutta entä jos aikuinen ei jaksa ottaa lapsen tunnekokemusta vastaan? Sitäkin tapahtuu, koska ei me mitään yli-ihmisiä olla. Opettajallakin on välillä takana huonosti nukuttu yö tai mielessä jo...

  En viittaa nyt omaan työpaikkaani, todellakaan. Olen onnekas, sillä nykyinen työyhteisöni on yksi maailman parhaista, ja niin on ollut monta kertaa aiemminkin. Olen saanut olla upeissa työpaikoissa ihanien esimiesten alaisena. Mutta todella monissa kouluissa sijaistaneena tiedän myös jotain siitä toisesta puolesta. Tiedän, että voi olla vaikea tunnustaa edes itselleen, jos työpaikalla onkin paha olla. Aihe on kuitenkin tärkeä. Jossain kertomuksessa päähenkilön ystävä sanoo jotakuinkin näin: ”Kun olet tarpeeksi pitkään jossain paikassa, muutut siksi paikaksi.” Millaiseksi paikaksi sinä haluat muuttua? Monet nuoret opettajat (entiset opiskelijat ja monet muut) laittavat silloin tällöin viestiä ja kuvailevat arkeaan työssä. Yksi tosi tärkeä ja ihana asia heidän viesteissään toistuu. He kertovat kollegoista, jotka auttavat ja tsemppaavat. Monilla on työssään tukena upeita, vanhempia ja kokeneempia opettajia, joiden kanssa ystävystytään ja jaetaan arjen ilot ja murheet.  Näi...

  Tapasin vasta erään kaupungin virkamiehen, jonka kanssa tuli puheeksi kiire ja työtehtävien määrä. Olimme kumpikin tahoillamme tulleet siihen lopputulokseen, että työtä voi olla paljon, mutta kiire ei silti tarvitse olla.   Olin monia vuosia väistötiloissa, pihakoulun puolella. Eräänä elokuisena päivänä kävelin pihan yli sisäkoulun puolelle, ja tulin jossain kohtaa vastakkain erään esimieheni kanssa. Hän sanoi “Katsoin ikkunasta ja näin, kun köpöttelit pihan yli.” Nauroimme mielikuvalle yhdessä, mutta olen monta kertaa tuon jälkeen miettinyt: miksi kipittää, kun voi köpötellä?   Me ihmiset olemme monella tavalla biologisia olentoja. Meissä on tiettyjä asetuksia, jotka johtuvat esimerkiksi eloonjäämisvaistosta. Autonominen hermostomme lukee sekä ympäristöä että toisten ihmisten käyttäytymistä siitä näkökulmasta, olemmeko turvassa vai uhkaako meitä jokin vaara. Siksi uskonkin, että meidän pitäisi kouluissa miettiä enemmän, millä tavalla luomme turvan tuntua.   Os...

  Ajattelin aloittaa tällaisen sarjan, jossa kerron mitä olen oppinut toisilta opettajilta. Minulla on ollut sellainen onni, että olen saanut seurata upeiden opettajien työtä jo silloin, kun en vielä edes itse halunnut opettajaksi. Lukion jälkeen päädyin monien muiden nuorten tavoin kouluavustajaksi alakouluun. Tuolloin ei vielä juurikaan ollut koulunkäynnin ohjaajia, vaan oli yleinen käytäntö, että välivuotta viettävät nuoret tekivät töitä kouluavustajana. Siitä sai myös pisteitä, jos halusi hakeutua alalle. Silloin oli vielä pienryhmiä ja erityisluokkia, ja olin kouluavustajana huonokuuloisten oppilaiden luokassa. Olin hyvän ystäväni kautta toiminut vuosia kuurojen ja huonokuuloisten maailmassa ja pärjäsin viittomakielellä kohtuullisen hyvin. Olin oppilaiden apuna omassa luokassa, mutta myös yleisopetuksen luokissa, joissa kuulovammaiset oppilaat opiskelivat taito- ja taideaineita. Näin ollen näin monia eri luokanopettajia työssään. Eräässä luokassa oli opettajana lähellä eläkei...

  Taustaa uuden opettajan verkkokurssille Olen pohtinut alkukesän ajan avaavani sitä, miksi olen tehnyt tämän verkkokurssin. Tausta idealle löytyy jo omista valmistumisajoista. Muistan, kun valmistuin opettajaksi ja mietin, että miksi tästä ja tästä asiasta ei ole kerrottu missään oppaassa tai ollut mitään kurssia. Olen ollut monissa työpaikoissa, ja joissakin kouluissa en ole saanut ollenkaan perehdytystä. Joissakin kouluissa olen saanut paljon perehdytystä, ja silti sitä haltuun otettavaa on ollut järkyttävän paljon. Teinkin jo parin vuoden opettajakokemuksen jälkeen ehdotuksen yhdelle kustantamolle siitä, että kirjoittaisin kirjan, joka olisi vähän kuin opas nuorille opettajille. Olen pitänyt asiaa esillä vuosien ajan eri yhteyksissä ja verkostoissa, ja ideaa on aina kuunneltu, mutta mikään taho ei ole koskaan halunnut tarttua siihen. Ehkä tarvetta ei ole ymmärretty tai ehkä en ole osannut esittää asiaa tarpeeksi vakuuttavasti.   Olen myös pitänyt eri verkostoissa ja ylio...