Opiskeluaikana pääsin seuraamaan useiden kokeneiden kollegoiden työtä. Kerran sain seurata prosessia, jossa tavoitteena oli harjoitella musiikkinäytelmä. Harjoitukset olivat aluillaan, luokan oppilaat olivat innoissaan ja häliseviä. Muutamalla katseella ja sanalla opettaja sai heidät rauhoittumaan.  Meitä opettajaksi opiskelevia oli luokassa monta, oli ahdasta ja luokan ovikin oli auki, jotta happi riittäisi kaikille. Käytävästä kantautui välillä hälyääniä, mutta se ei häirinnyt oppilaita ja opettajaa, jotka keskittyivät täysillä työhönsä. Tarina vei mukanaan ja näyttelijät harjoittelivat vuorosanojaan eläytyneesti. Katsoin ja ihmettelin. ”Tuollainen opettaja minäkin haluan joskus olla,” ajattelin. Kun tuokio oli lopuillaan, opettaja kiitti oppilaita. Hän käytti ääntä hyvin taitavasti ja sanoi jopa hiljaisesti: ”Te olette ihan uskomattoman upeita. Kiitos tästä.” Oppilaiden kasvoille levisi hymy ja kiitollisuus. He olivat ylpeitä ja onnellisia, he halusivat tehdä parh...