Siirry pääsisältöön

Kun oppilaan viha tai kiukku herää




Joskus pienen lapsen tai jo vähän isommankin lapsen tunnekokemus on valtava. Sitä ei pysty pitämään sisällään eikä käsittelemään. Se saattaa tuntua lapsen kehossa repivänä kuumuutena, joka pakottaa hänet reagoimaan eri tavoilla. Tunne on kerta kaikkiaan niin iso, että hän ei kestä sitä.


Niissä hetkissä aikuisen tehtävä on olla lapsen tunnesäilö. Aikuisena otan lapsen tunteen vastaan. Näytän oppilaalle, että minä pystyn olemaan tämän hirvittävän ruman möhkäleen kanssa, joka tuntuu sisuskaluissa niin oudolta ja pelottavalta - ja sinä saat hetken hengähtää. 


Joskus, kun oppilaalle sanoo ääneen “Näen, että olet nyt tosi vihainen, mutta minä olen aikuinen ja pystyn ottamaan sen vastaan,” voi nähdä miten lapsen hartiat putoavat alas, hän hengähtää syvään ja jo siinä hetkessä olo helpottuu. 


Mutta entä jos aikuinen ei jaksa ottaa lapsen tunnekokemusta vastaan? Sitäkin tapahtuu, koska ei me mitään yli-ihmisiä olla. Opettajallakin on välillä takana huonosti nukuttu yö tai mielessä jotain, mikä häiritsee hetkeen asettumista.



Kerran eräs ihana, vastuullinen nuori opettaja kuvaili minulle kuormittavaa tilannetta: “Mä en jaksanut ottaa sitä sen vihaa vastaan.” Se on älyttömän tärkeä havainto.


Lapsi ei mennyt siinä hetkessä millään tavalla rikki, mutta voi olla, että seuraavalla kerralla tuo nuori opettaja jaksoi, tai oli paremmin valmistautunut. 



Miten opettajana kehittää omaa tunnekyvykkyyttä? Siitä puhun aina tunnekasvatusta koskevilla luennoilla. Yksi helppo keino on lähteä korjaamaan omassa elämässä roikkuvia, hoitamattomia asioita: ottaa puheeksi vaikea asia läheisen kanssa, pyytää anteeksi, siivota vaatekaapista liian pienet vaatteet ja viedä ne kierrätykseen...


Joskus se voi olla sellaistakin, että opettelee olemaan vastaantulevien ihmisten katseen alla. Ei enää pakene, vaan kohtaa. 


Sillä joskus se onkin opettaja itse, jonka pitää kuulla nämä samat sanat itseltään. “Olen tässä kanssasi, saat turvallisesti tuntea kaikki nuo epämääräiset möhkälemäiset tunteet, joita sisimmässäsi nyt liikkuu. Hengitetään yhdessä, kas noin.”


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Herkkyys voi olla myös opettajan supervoima

Näin kerran jonkun sometilillä tuon kuvan lausahduksen “Sä olet ihan liian herkkä.” Tunnistin sanat hyvin, ja jäin miettimään asiaa. Onko sinullekin sanottu, että olet liian herkkä tai liian jotain muuta?  Tästä “olet liian jotain” -aiheesta on jo olemassa monia hyviä kirjoituksia, enkä aio nyt toistaa niiden sisältöä. Kerron sen sijaan joitain omia ajatuksia ja kokemuksia aiheesta. Teini-ikäisenä eräs opettaja sanoi minulle “Sinä olet kyllä niin herkkä, että mietin, miten tulet pärjäämään maailmassa.” Työelämässä olen kohdannut tilanteen, jossa itkin esimiehen läsnä ollessa ja hän ilmaisi, että se on liikaa, olen liian herkkä, ei pitäisi itkeä. Opettajana ollessa olen myös kuullut, kun oppilas sanoi toisesta: “Ärsyttää, kun se aina itkee.” Kaikkia näitä tilanteita olen myöhemmin kiinnostuneena ja uteliaasti tarkastellut. Tunnetutkimuksen näkökulmasta olen nostanut esiin kysymyksiä. Miksi nauru on niin paljon hyväksyttävämpi tunneilmaisu kuin kyyneleet?  Eikö itku ole lopult...

Uusi opettaja, haluatko ilmaisen muistilistan?

  Nuori opettaja!  Haluatko ilmaisen muistilistan,  jonka avulla voit valmistautua tulevaan työvuoteen?  Lataa se täältä. Pääset samalla Opeoppaan postilistalle.  En spämmää, lähetän vain juuri ne viestit, jotka haluatkin saada! 

Oppilaan vastauksen toistaminen

Pitääkö oppilaan vastaus toistaa? Miksi ei pidä? Oletko ikinä miettinyt asiaa? Suurin osa opettajaksi opiskelevista toistaa oppilaan vastauksen. Jossain vaiheessa ohjausprosessia yleensä kysyn perusteluja sille. Edelleen suurin osa ei ole koskaan miettinyt asiaa. Hyvin moni sanoo syyksi ensin sen, että haluaa varmistaa toisten oppilaiden kuulevan vastauksen.   Oppilaan vastauksen toistaminen onkin varmaan ollut tärkeää joskus aikanaan, kun luokkien akustiikka on ollut olematonta. Aina joskus oppilasryhmässä on myös joku oppilas, joka puhuu niin hiljaisella äänellä, että hänen vastauksia ei kuule. Mutta pitääkö tästä syystä systemaattisesti toistaa jokaisen oppilaan vastaus? Luulen, että tämän toimintatavan taustalla on jokin tiedostamaton oletus siitä, miten opettajan kuuluu toimia. Oma opettaja on ehkä toiminut niin, tai ehkä siitä tulee jotenkin opettajamainen olo, kun toistaa oppilaan vastauksen? “Kun nyt toimin näin, kuulostan opettajalta.” Jos asiaa tarkastellaan oppilai...