Joskus pienen lapsen tai jo vähän isommankin lapsen tunnekokemus on valtava. Sitä ei pysty pitämään sisällään eikä käsittelemään. Se saattaa tuntua lapsen kehossa repivänä kuumuutena, joka pakottaa hänet reagoimaan eri tavoilla. Tunne on kerta kaikkiaan niin iso, että hän ei kestä sitä. Niissä hetkissä aikuisen tehtävä on olla lapsen tunnesäilö. Aikuisena otan lapsen tunteen vastaan. Näytän oppilaalle, että minä pystyn olemaan tämän hirvittävän ruman möhkäleen kanssa, joka tuntuu sisuskaluissa niin oudolta ja pelottavalta - ja sinä saat hetken hengähtää.  Joskus, kun oppilaalle sanoo ääneen “Näen, että olet nyt tosi vihainen, mutta minä olen aikuinen ja pystyn ottamaan sen vastaan,” voi nähdä miten lapsen hartiat putoavat alas, hän hengähtää syvään ja jo siinä hetkessä olo helpottuu.  Mutta entä jos aikuinen ei jaksa ottaa lapsen tunnekokemusta vastaan? Sitäkin tapahtuu, koska ei me mitään yli-ihmisiä olla. Opettajallakin on välillä takana huonosti nukuttu yö tai mielessä jo...

  En viittaa nyt omaan työpaikkaani, todellakaan. Olen onnekas, sillä nykyinen työyhteisöni on yksi maailman parhaista, ja niin on ollut monta kertaa aiemminkin. Olen saanut olla upeissa työpaikoissa ihanien esimiesten alaisena. Mutta todella monissa kouluissa sijaistaneena tiedän myös jotain siitä toisesta puolesta. Tiedän, että voi olla vaikea tunnustaa edes itselleen, jos työpaikalla onkin paha olla. Aihe on kuitenkin tärkeä. Jossain kertomuksessa päähenkilön ystävä sanoo jotakuinkin näin: ”Kun olet tarpeeksi pitkään jossain paikassa, muutut siksi paikaksi.” Millaiseksi paikaksi sinä haluat muuttua? Monet nuoret opettajat (entiset opiskelijat ja monet muut) laittavat silloin tällöin viestiä ja kuvailevat arkeaan työssä. Yksi tosi tärkeä ja ihana asia heidän viesteissään toistuu. He kertovat kollegoista, jotka auttavat ja tsemppaavat. Monilla on työssään tukena upeita, vanhempia ja kokeneempia opettajia, joiden kanssa ystävystytään ja jaetaan arjen ilot ja murheet.  Näi...

  Tapasin vasta erään kaupungin virkamiehen, jonka kanssa tuli puheeksi kiire ja työtehtävien määrä. Olimme kumpikin tahoillamme tulleet siihen lopputulokseen, että työtä voi olla paljon, mutta kiire ei silti tarvitse olla.   Olin monia vuosia väistötiloissa, pihakoulun puolella. Eräänä elokuisena päivänä kävelin pihan yli sisäkoulun puolelle, ja tulin jossain kohtaa vastakkain erään esimieheni kanssa. Hän sanoi “Katsoin ikkunasta ja näin, kun köpöttelit pihan yli.” Nauroimme mielikuvalle yhdessä, mutta olen monta kertaa tuon jälkeen miettinyt: miksi kipittää, kun voi köpötellä?   Me ihmiset olemme monella tavalla biologisia olentoja. Meissä on tiettyjä asetuksia, jotka johtuvat esimerkiksi eloonjäämisvaistosta. Autonominen hermostomme lukee sekä ympäristöä että toisten ihmisten käyttäytymistä siitä näkökulmasta, olemmeko turvassa vai uhkaako meitä jokin vaara. Siksi uskonkin, että meidän pitäisi kouluissa miettiä enemmän, millä tavalla luomme turvan tuntua.   Os...

  Ajattelin aloittaa tällaisen sarjan, jossa kerron mitä olen oppinut toisilta opettajilta. Minulla on ollut sellainen onni, että olen saanut seurata upeiden opettajien työtä jo silloin, kun en vielä edes itse halunnut opettajaksi. Lukion jälkeen päädyin monien muiden nuorten tavoin kouluavustajaksi alakouluun. Tuolloin ei vielä juurikaan ollut koulunkäynnin ohjaajia, vaan oli yleinen käytäntö, että välivuotta viettävät nuoret tekivät töitä kouluavustajana. Siitä sai myös pisteitä, jos halusi hakeutua alalle. Silloin oli vielä pienryhmiä ja erityisluokkia, ja olin kouluavustajana huonokuuloisten oppilaiden luokassa. Olin hyvän ystäväni kautta toiminut vuosia kuurojen ja huonokuuloisten maailmassa ja pärjäsin viittomakielellä kohtuullisen hyvin. Olin oppilaiden apuna omassa luokassa, mutta myös yleisopetuksen luokissa, joissa kuulovammaiset oppilaat opiskelivat taito- ja taideaineita. Näin ollen näin monia eri luokanopettajia työssään. Eräässä luokassa oli opettajana lähellä eläkei...

  Taustaa uuden opettajan verkkokurssille Olen pohtinut alkukesän ajan avaavani sitä, miksi olen tehnyt tämän verkkokurssin. Tausta idealle löytyy jo omista valmistumisajoista. Muistan, kun valmistuin opettajaksi ja mietin, että miksi tästä ja tästä asiasta ei ole kerrottu missään oppaassa tai ollut mitään kurssia. Olen ollut monissa työpaikoissa, ja joissakin kouluissa en ole saanut ollenkaan perehdytystä. Joissakin kouluissa olen saanut paljon perehdytystä, ja silti sitä haltuun otettavaa on ollut järkyttävän paljon. Teinkin jo parin vuoden opettajakokemuksen jälkeen ehdotuksen yhdelle kustantamolle siitä, että kirjoittaisin kirjan, joka olisi vähän kuin opas nuorille opettajille. Olen pitänyt asiaa esillä vuosien ajan eri yhteyksissä ja verkostoissa, ja ideaa on aina kuunneltu, mutta mikään taho ei ole koskaan halunnut tarttua siihen. Ehkä tarvetta ei ole ymmärretty tai ehkä en ole osannut esittää asiaa tarpeeksi vakuuttavasti.   Olen myös pitänyt eri verkostoissa ja ylio...

  Opiskeluaikana pääsin seuraamaan useiden kokeneiden kollegoiden työtä. Kerran sain seurata prosessia, jossa tavoitteena oli harjoitella musiikkinäytelmä. Harjoitukset olivat aluillaan, luokan oppilaat olivat innoissaan ja häliseviä. Muutamalla katseella ja sanalla opettaja sai heidät rauhoittumaan.  Meitä opettajaksi opiskelevia oli luokassa monta, oli ahdasta ja luokan ovikin oli auki, jotta happi riittäisi kaikille. Käytävästä kantautui välillä hälyääniä, mutta se ei häirinnyt oppilaita ja opettajaa, jotka keskittyivät täysillä työhönsä. Tarina vei mukanaan ja näyttelijät harjoittelivat vuorosanojaan eläytyneesti. Katsoin ja ihmettelin. ”Tuollainen opettaja minäkin haluan joskus olla,” ajattelin. Kun tuokio oli lopuillaan, opettaja kiitti oppilaita. Hän käytti ääntä hyvin taitavasti ja sanoi jopa hiljaisesti: ”Te olette ihan uskomattoman upeita. Kiitos tästä.” Oppilaiden kasvoille levisi hymy ja kiitollisuus. He olivat ylpeitä ja onnellisia, he halusivat tehdä parh...

Mietin jokin aika sitten, että mistä asiasta tai teemasta kuulen ylivoimaisesti eniten työssäni nuorten opettajien kanssa. Havahduin todella ymmärtäessäni, että se on perfektionismi.  Hyvin usein opettajaksi opiskelevat nuoret määrittelevät itsensä perfektionistiksi. Yhtä usein puhumme yhdessä siitä, miten opettajan työssä täydellisyyttä ei voi eikä kannata tavoitella. Joka ikinen päivä työt jäävät kesken, ja aina kun jotain saa valmiiksi, on jo uutta kesken jäänyttä odottamassa aikaa ja huomiota.   Kunpa voisin pelastaa kaikki nuoret opettajat perfektionismilta. Nimittäin perfektionismi on jopa itsetuhoista. Aika vakava määritelmä, mutta niin sanoo häpeätutkija Brené Brown.   Brown korostaa, että perfektionismi on ihmiselle vaarallista eikä siihen tulisi kenenkään meistä pyrkiä. Brownin mukaan perfektionismi on haavoittuvaisuudelta suojautumista. Oma haavoittuvaisuuttaan pakeneva ihminen kieltää itseltään aitona esiintymisen ja sen sijaan esittää jotakin roolia...