Kaikille töihin paluu ei ole pelkkää riemua ja hykerrystä

 

Opettajainhuoneet tulvivat usein ensimmäisten työpäivien aikana ihanaa, kepeää energiaa ja hyväntuulista kuulumisten vaihtoa. On tärkeää muistaa, että kaikille töihin paluu kesäloman jälkeen ei aina ole helppoa ja aurinkoista.

Meidän alalla uupumus ja sairauslomat ovat yleisiä, ja luultavasti joku tämänkin tekstin lukijoista on siinä tilanteessa, että on palaamassa töihin keväisen sairausloman jäljiltä.

Ihan ensin lähetän sinulle lämpimän halauksen ja luottamusta siihen, että kaikki menee hyvin. Mahtavaa, että olet siinä. <3 

Joku on voinut myös menettää läheisensä kesän aikana. “Miten loma meni?” -kysymykset voivat tuntua jo etukäteen kipeiltä. Mitä vastata, vai vastatako mitään? Kuinka paljon kertoa?

Jos kertoo läheisen kuolemasta, voi tulla itku, joka ei välttämättä lopu ihan heti. Ja kannattaako kertoa, koska työkaveri ei välttämättä ymmärrä ja tiedä kaikkia niitä vaiheita, mitä kokemaasi liittyy?

Kun elämä on saanut säröjä, voi mietityttää moni asia. Voi olla, että tiedät jaksavasi hyvin arkityötä. Voi olla, että mietit enemmän, miten tulet toimeen työyhteisössä kaiken kokemasi jälkeen. 

Et ehkä tiedä, miten muut suhtautuvat, tai mietit miten reagoida erilaisissa kohtaamisen hetkissä.

Toisen kerran: lämmin halaus, ja luottamusta siihen, että kaikki voikin mennä ihan hyvin. Hengitetään hetki, hengitetään toisenkin kerran. Entä jos kaikki meneekin ihan hyvin?

Kun elämä on saanut säröjä, ei välttämättä ole oikeita tai vääriä vastauksia. Voi silti olla, että kukaan ei ole sanonut tätä joten sanon sen tässä tekstissä: “Sinun ei ole pakko kertoa työkavereille mitään, jos et halua.”

Tai ehkä voit sanoa: “Kiitos, oli kiva ja aurinkoinen kesä, vähän nuo sateet haittasi rantakelejä, mutta kirjoja tuli luettua senkin edestä.” Säästä puhuminen on aina hyvä vaihtoehto silloin, kun pidemmän prosessin kuvaaminen olisi liian kivuliasta. 

Ihmisenä oleminen ihmisläheisessä työssä voi tuoda eteen keskenään hyvin erilaisia tilanteita. Voi olla, että kollegasi eivät ole kokeneet samaa tai ehkä työpaikallanne ei olla totuttu puhumaan henkilökohtaisista asioista. Voi olla yhtä aikaa totta, että palaat töihin hauraana ja haavoittuvaisena, mutta silti täysin ammattilaisena ja reippaana. 

Toisaalta osa kollegoistasi voi luulla, että olet hauras ja haavoittuvainen, vaikka olet ehkä kesän aikana uudistunut sekä henkisesti että fyysisesti. Onneksi suurin osa töihin paluuseen liittyvistä kohtaamisista on hyväntahtoisia, ja toisten ihmisten lämpö ja rakkaus kannattelee ihmeellisellä tavalla.

Valitettavasti on myös niin, että kaikki suhtautuminen ei ole rakkaudesta kumpuavaa. Osa työkavereista on ehkä hyötynyt siitä, että olet ollut jonkin verran poissa raiteilta. Osa työkavereista ehkä haluaa käyttää valtaa suhteessa vertaisiinsa, koska se lisää heidän pystyvyyden tunnettaan. Taustalla voi olla hyvin tiedostamaton tarve, jota elämäänsä pohdiskelematon ihminen ei tunnista. “Kun nyt saan vähän holhota tuota toista, voin samalla osoittaa miten erinomainen itse olen.”

Voi jopa olla vaikeampaa palata töihin reippaana ja hyväntuulisena, jos työyhteisössä on ollut tällaisia vääristyneitä vallan rakenteita. 

“Älä sitten uuvuta itseäsi liikaa”  voi olla lämmin, kannustava ja hyväksyvä kommentti - tai sitten se voi olla voi olla vääränlaiseen vallankäyttöön perustuva kommentti. Käy kipeää, kun huomaa, että on luottanut liikaa ihmiseen, jota ajaakin eteenpäin muut arvot kuin rakkaus ja hyvä tahto.

Kun kysyin Opeopas-instatilillä, onko seuraajissa sellaisia joiden töihin paluutunnelmat ovat ristiriitaisia, sain pysäyttäviä vastauksia. Joku kirjoitti, miten “aivan hirveän opevuoden jälkeen” on kulunut yli puolet lomasta, ennen kuin alkoi tuntea olevansa edes vähän oma itsensä. 

Vaikka kesä oli ollut hyvä, nostaa töihin paluu mieleen pelkojakin. “Mitä jos tuleva vuosi on yhtä rikkova kuin edellinen?” 

Toinen kertoi, kuinka oli hakenut vakituista paikkaa siihen tehtävään, jota oli työpaikalla useita vuosia hoitanut ja jossa olisi halunnut myös jatkaa, mutta valituksi tulikin täysin uusi ihminen ulkopuolelta. 

Samaan työpaikkaan sijaisen roolissa palaaminen tuntuu kipeältä tällaisen kokemuksen jälkeen.

Mikään mitä joku sanoo tai kirjoittaa jossain blogissa, ei vie näiden kokemusten ääreltä kipua pois. Ei ole mitään yksiselitteistä lääkettä tai vastausta, jonka voisi antaa ja sitten kaikki olisi paremmin.

Samalla voi lohduttaa ajatus siitä, että moni muukin kokee näitä samoja ajatuksia ja tunteita - ja moni muu on aloittanut työvuosia samoista tilanteista käsin. Moni on myös pelännyt ja jännittänyt turhaan. Päivien kuluessa sopiva vire ja rytmi on löytynyt - ja murheet unohtuneet. Ehkä tärkeintä on kuitenkin keskittyä omien voimavarojen suojelemiseen. Koska siitä lähtee kaikki. Sinä olet sinulle tärkein, ja sinä saat keskittyä siihen, mikä suojelee sun rajoja ja sun jaksamista.

On ok esimerkiksi säädellä vuorovaikutuksen määrää työyhteisössä ensimmäisten työpäivien aikana. On ok säädellä myös vuorovaikutustilanteiden syvyyttä - jos et halua mennä pidemmälle, voit pysyä säästä puhumisen tasolla.

Yksi tärkeä oikeus, joka meillä usein unohtuu, on huolehtia työkyvystä jo silloin, kun ei vielä ole aivan loppu. Työpaikoilla on erilaisia mahdollisuuksia siihen, mutta useimpien työterveys mahdollistaa esimerkiksi 3 kerran jakson työpsykologilla. Sinne voi varata ajan jo elokuussa. Ei ole pakko odottaa marraskuun räntäsateita ja sitä, että oma mieli on pikkuhiljaa painunut pakkasen puolelle. Saat aloittaa itsestäsi huolehtimisen jo nyt, heti, tänään. 

Vielä sinulle, joka olet palaamassa töihin uupumiskokemuksen jälkeen. Pelkäät ehkä, että syöksyt uudelleen siihen oravanpyörään, joka alunperin sinut sairastutti. Ilmapiiri ympärilläsi ruokkii oravanpyörä -ilmiötä ja työpaikalla pidetään yllä kiireestä puhumisen kulttuuria. Tai kohtaat jatkuvasti kokouksissa ihmisiä, joiden elämänsisältö tuntuu rakentuvan negatiivisten asioiden esille tuomisesta. 

Olet ehkä oman prosessisi myötä oppinut taitoja, joita työpaikallasi ei vielä arvosteta. Ei minulla sinullekaan ole valmiita vastauksia. Tilanteet, taustat ja prosessit ovat aina niin erilaisia keskenään. 

Mutta jokaisella meillä on mahdollisuus valita ne keskustelut, joihin lähtee. Joskus etäisesti hymyileminen voi olla paljon parempi vaihtoehto kuin oman sydämen avaaminen opehuoneen hälinässä. Jossain tilanteessa taas luotettavan kollegan etsiminen voi olla kaikista tärkein työhyvinvointiteko. Joskus pari minuuttia vessan kopissa hengitellen pelastaa koko päivän.

Sinä saat osoittaa myötätuntoa itsellesi ja suhtautua omiin ajatuksiin ja kokemuksiin hyväksyvästi. Sinä olet tärkeä. Siitä lähtee kaikki. 

Ps. Latasin juuri itselleni stressivalmentaja Miia Huitin maksuttoman oppaan stressikuorman keventämiseen. Taidan myös varata jo hierojan tai ainakin neurosonic-ajan ensimmäiselle kokonaiselle kouluviikolle. Meidän työ on niin merkittävää, että tärkeimmästä instrumentista (meistä itsestämme) on pidettävä huolta.