Siirry pääsisältöön

Herkkyys voi olla myös opettajan supervoima




Näin kerran jonkun sometilillä tuon kuvan lausahduksen “Sä olet ihan liian herkkä.” Tunnistin sanat hyvin, ja jäin miettimään asiaa. Onko sinullekin sanottu, että olet liian herkkä tai liian jotain muuta? 


Tästä “olet liian jotain” -aiheesta on jo olemassa monia hyviä kirjoituksia, enkä aio nyt toistaa niiden sisältöä. Kerron sen sijaan joitain omia ajatuksia ja kokemuksia aiheesta.


Teini-ikäisenä eräs opettaja sanoi minulle “Sinä olet kyllä niin herkkä, että mietin, miten tulet pärjäämään maailmassa.” Työelämässä olen kohdannut tilanteen, jossa itkin esimiehen läsnä ollessa ja hän ilmaisi, että se on liikaa, olen liian herkkä, ei pitäisi itkeä. Opettajana ollessa olen myös kuullut, kun oppilas sanoi toisesta: “Ärsyttää, kun se aina itkee.”


Kaikkia näitä tilanteita olen myöhemmin kiinnostuneena ja uteliaasti tarkastellut. Tunnetutkimuksen näkökulmasta olen nostanut esiin kysymyksiä.

Miksi nauru on niin paljon hyväksyttävämpi tunneilmaisu kuin kyyneleet? 

Eikö itku ole lopulta ihan samanlainen reaktio ja usein yhtä ohimenevä. Merkki siitä, että jokin liikahti.

Entä jos ongelma onkin se, että ei saisi liikahtaa? 

Mitä jos se, että minussa liikahtaa jotain, saa jonkin liikahtamaan myös sinussa - ja SE on ongelma?

Voisi myös kysyä, eikö herkkä ihminen saa itkeä, koska se ärsyttää toista (kuten oppilas sanoi toisesta oppilaasta)? 

Pitääkö meidän siksi olla itkemättä, koska toiset ihmiset eivät kestä sitä? 

 

Älä itke, koska MINÄ en pysty näkemään sun haavoittuvuutta.

Älä itke, koska MINÄ en pysty kohtaamaan omaa haavoittuvuutta.

Älä itke, koska siitä tulee MINULLE epämukava olo.

Älä itke, koska MINÄ EN HALUA,  että sinä itket.



Onko herkkyyden oltava jotain mistä pitäisi pyristellä pois, vai voitaisiko se nähdä mahtavana tienviittana, joka ohjaa kaikkia osallisia suurempaan viisauteen ja ihmisyyteen.

Entä jos se itku oppilaallakin tekee hyvää? Se kertoo, että tässä hetkessä tunteet vähän kuohuu yli, tarvisin tukea ja myötätuntoa, olisi hyvä jos vaikka halaisit minua. 


Ja ennen kaikkea: olen kyllä ihan ehjä ja kokonainen ihminen, vaikka reagoinkin nyt tässä hetkessä itkulla. Itku on vain merkki siitä, että olen ihminen, en kone. 


Uran alkuaikoina kohtaamani herkästi itkevä oppilas oli sillä hetkellä todella stressaavassa elämäntilanteessa. Hänen perheenjäsen oli vakavasti sairas, eikä lapsi oikein edes tiennyt, mikä tilanne oli. Kaikki se kuorma purkautui koulussa itkuna, useita kertoja. Lopulta lapsi sanoi “Mä en voi sille mitään, että tää itku vaan tulee ja tulee.” 


Ketä se olisi lopulta palvellut, jos olisin toisen oppilaan toiveen mukaisesti kieltänyt häntä itkemästä? Lapsi olisi oppinut, että tunteita ei saa näyttää ja ei saa olla haavoittuvainen. Lopulta itku olisi jumittunut kehoon ehkä päänsärkynä, vatsakipuna tai pinnallisena hengityksenä. 



Oletko sinäkin joskus ollut se lapsi, joka on ollut liian herkkä muiden maailmaan? Noille omaa ja toisten herkkyyttä pelänneille sanon tänään: Herkkyys ei ole mulle itselleni koskaan ollut mikään ongelma. Jos mulla tulee herkästi kyyneleet, se ei ahdista itseäni pätkääkään. Olen oman herkkyyteni kanssa täysin sinut, mutta oletko sinä? Jos mun kyyneleet ahdistaa sua, pitäisikö kenties sun työskennellä enemmän sun omien tunteiden kanssa?


Olen viime vuosina opiskellut tutkimukseni vuoksi paljon tunteista. Sen perusteella mitä tiedän, uskallan sanoa, että herkkyys ei ole heikkous. Se on supervoima. Herkkyys tekee ainakin minut itseni suhteen viisaammaksi. Herkkyyteni vuoksi tunnistan tilanteet ja asiat, jotka kuormittavat. Herkkyys auttaa tunnistamaan hetket, jolloin tarvitsen säätelyä tai lisää tilaa jonkin tunteen ympärille.



Herkkyys saa huomaamaan vivahteet: se avaa silmät laajemmalle. Olen kokenut myös sen, että olen yrittänyt piilottaa herkkyyteni tai ikään kuin sulkea sen pois. Siitä seurasi vain valtavaa pahoinvointia. Siksi käytän herkkyyttäni nykyään parhaana oppaanani. 


Ja herkkyys ei takuulla tee minusta epä-älykästä tai jotenkin epärationaalista. Päinvastoin: herkkyyteni avulla pystyn paljon laajempaan ajatteluun, ottamaan huomioon eri näkökulmia ja suodattamaan esimerkiksi mielipiteitä ja erinäisiä vaikutusyrityksiä. Se auttaa tunnistamaan esimerkiksi jonkun toisen ihmisen taustalla olevia tiedostamattomia ajatusmalleja tai sosiaalisissa tilanteissa taustalla väijyviä räjähdysherkkiä miinakenttiä. 


Herkkyys tekee tarkkanäköiseksi. Mun ei tarvi reagoida kaikkeen, koska näen enemmän kuin sen, mitä silmillä voi nähdä. Ymmärrän pohjavirtoja ja näkymättömiä, taustalla olevia asioiden yhteyksiä. 


Herkkyys ei myöskään tarkoita, että herkkä ihminen olisi aina vaikean tilanteen tullen itku kurkussa. Itse olen kokenut, että juuri sellaisina kausina kun olen yrittänyt piilottaa herkkyyteni (muita miellyttääkseni), tunteet ovat hyökyneet yli paljon vaikeammin säädeltyinä. Mutta viime vuosina kun olen opetellut hyväksymään herkkyyden osaksi minua ja osaksi älykkyyttäni, se onkin osoittautunut mitä parhaimmaksi välineeksi vaalia omaa ja toisten hyvinvointia.


Herkkyys antaa parhaimmillaan nimenomaan kyvyn työntää vaikeita asioita ja tilanteita hetkellisesti itsestä kauemmaksi. Tiedostava toiminta on kaiken a ja o. Olen herkkä, ja siksi tunnistan tämän tilanteen kuormittavuuden. Olen herkkä, ja siksi toimin tässä tilanteessa näin, koska se suojelee omaa jaksamistani, parantaa vuorovaikutusta, auttaa asian hoitamista ja samalla kunnioitan toisten ihmisten ihmisyyttä ja osallistumista tässä hetkessä. 


Herkkyys ei siis aina tarkoita valtavaa tunnemylläkkää. Joskus se näkyy kyllä itkunakin tai äänen värinänä. Mutta onko sekään lopulta työyhteisössä tai muissa sosiaalisissa tilanteissa huono juttu? Entä jos se antaakin toisillekin mahdollisuuden tulla nähdyksi kokonaisina ihmisinä, tuntevina olentoina? Entä jos se lisää hyväksyntää ja ymmärrystä ihmisten välillä?


Joku asiantuntija (jonka nimeä en nyt muista), on alkanut puhua julkisuudessa herkkien johtajien tarpeellisuudesta. Olen niin samaa mieltä hänen kanssaan. Tarvitaan herkkiä johtajia, joilla on vahva itsetuntemus ja keinoja toimia itsensä ja alaistensa parhaaksi. Tunnekylmyys tai tunteiden kieltäminen ei varmaan pidemmän päälle luo hyvinvointia johtajalle eikä alaisillekaan. 


Samoista syistä myös opettajalle herkkyys voi olla mitä mahtavin ominaisuus. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uusi opettaja, haluatko ilmaisen muistilistan?

  Nuori opettaja!  Haluatko ilmaisen muistilistan,  jonka avulla voit valmistautua tulevaan työvuoteen?  Lataa se täältä. Pääset samalla Opeoppaan postilistalle.  En spämmää, lähetän vain juuri ne viestit, jotka haluatkin saada! 

Parempaa palautumista neurosonicin avulla

Matalataajuinen värähtely vie kehon meditatiiviseen tilaan, jonne työajatukset eivät yllä! Tervetuloa tutustumaan neurosonic-hoitoon. Kyseessä on kaupallinen yhteistyö Flexion kanssa. Olin useita vuosia sitten pitkän aikaa käytännössä uneton. Unettomuusjakso johtui monista eri syistä, ja taustalla oli muun muassa leikkauksen yhteydessä koettu nukutuskokemus, joka jollain tavalla meni pieleen. Nukahdin illalla vain herätäkseni parin tunnin päästä valvomaan koko loppuyön. Monien vaiheiden sekä uudenlaisten elämäntapavalintojen jälkeen unettomuus jäi taakse, ja aloin nukkua kokonaisia öitä. Miten ihanaa olikaan herätä aamulla levänneenä ja aivot virkeinä, käyttökelpoisina! Unettomuusvuodet olivat kuitenkin niin hurja kokemus, että en enää koskaan halua palata samaan tilanteeseen. Siksi nykyisin jos huomaan merkkejä yöunien häiriintymisestä (edes parin yön aamuöinen heräily), pyrin saman tien käymään rehellistä itsereflektiota itseni kanssa ja ohjaamaan elämäntapoja taas terveellisemmille...