Oppilaan vastauksen toistaminen

Pitääkö oppilaan vastaus toistaa? Miksi ei pidä? Oletko ikinä miettinyt asiaa?
Suurin osa opettajaksi opiskelevista toistaa oppilaan vastauksen. Jossain vaiheessa ohjausprosessia yleensä kysyn perusteluja sille. Edelleen suurin osa ei ole koskaan miettinyt asiaa. Hyvin moni sanoo syyksi ensin sen, että haluaa varmistaa toisten oppilaiden kuulevan vastauksen.  

Oppilaan vastauksen toistaminen onkin varmaan ollut tärkeää joskus aikanaan, kun luokkien akustiikka on ollut olematonta. Aina joskus oppilasryhmässä on myös joku oppilas, joka puhuu niin hiljaisella äänellä, että hänen vastauksia ei kuule. Mutta pitääkö tästä syystä systemaattisesti toistaa jokaisen oppilaan vastaus?

Luulen, että tämän toimintatavan taustalla on jokin tiedostamaton oletus siitä, miten opettajan kuuluu toimia. Oma opettaja on ehkä toiminut niin, tai ehkä siitä tulee jotenkin opettajamainen olo, kun toistaa oppilaan vastauksen? “Kun nyt toimin näin, kuulostan opettajalta.”

Jos asiaa tarkastellaan oppilaiden aktivoinnin näkökulmasta, mukaan tulee erilaisia pohdintoja. 

- Lisääköhän oppilaan vastauksen toistaminen heidän aktiivisuuttaan, vai vähentääkö? 

- Kannattaako oppilaan vastata, jos joka tapauksessa opettajan tehtävä on toistaa vastaus?

- Mikä arvo oppilaan vastauksella on, jos se ei riitä vaan opettajan pitää ikään kuin lyödä leima päälle ilmaistaakseen “hyväksytty”?

- Onko opettajan tehtävä on olla enemmän sammuttaja vai sytyttäjä? Mitä luulet, kumpaa oppilaan vastauksen toistaminen saa aikaan?

- Entä jos joku ei todella kuule oppilaan vastausta; onko silloinkin opettajan tehtävä toistaa se?

Joissakin oppiaineissa vastaukset ovatkin sen luonteisia, että niiden päälle voi lyödä leiman ja kaikki ymmärtävät, että tämä oli yksi ainoa oikea vastaus. Mutta on paljon myös sellaisia opetuskeskusteluja, joissa erilaiset näkökulmat, havainnot ja huomiot ovat tärkeitä ja joille luvan antaminen kannustaa oppilaita omaan ajatteluun. 

Entä jos onkin niin, että päivästä päivään tapahtuva oppilaan vastauksen toistaminen (olipa sille tarvetta tai ei) vähentää pikkuhiljaa oppilaiden aktiivisuutta osallistua. Miksi osallistua, jos opettaja aina lopulta vastaa itse? En minäkään vastaisi. Odottaisin vain, että opettaja saa haluamansa vastauksen (itseltään), katselisin ikkunasta pilviä ja miettisin, mitä teen kun täältä pääsee pois.

Oppilaan vastauksen systemaattinen toistaminen liittyy ehkä myös enemmän entisaikojen oppimiskäsitykseen, johon sisältyi ajatus opettajasta kaiken tietävänä asiantuntijana, jonka tulee siirtää tieto oppilaiden päähän.

Jos taas oppilaita haluaa aktivoida runsaaseen ja rikkaaseen keskusteluun ja pohdintaan, on Filosofiaa lapsille -koulukunnalla paljon annettavaa. Voidaan puhua myös sokraattisesta pedagogiikasta ja dialogisuudesta. 

Ohessa kömpelö piirrokseni visualisoi tilannetta, jossa kaikki vastaukset kierrätetään opettajan hyväksytettävänä ja jossa vuorovaikutus on opettajan ja yhden oppilaan välistä aina kerrallaan.

On myös muita vaihtoehtoja. Voimme aktivoida oppilaita ennen kaikkea kuuntelemaan toisiaan ja keskittymään yhteiseen keskusteluun. Se tarkoittaa opettajan roolin häivyttämistä kaikkitietävästä asiantuntijasta keskustelun ohjaajaksi. Ja se on kiinnostava prosessi. Jo muutamilla kysymyksillä pääsee alkuun. 

Jo muutamilla kysymyksillä ja reagointitavoilla voimme luoda luokkaan näkymättömän verkoston, jonka myötä oppilaat ovat riippuvaisia kuuntelemaan toisiaan. Voimme luoda vuorovaikutusta, joka ottaa kaikki mukaan sen sijaan, että siihen mahtuisi kerrallaan vain yksi oppilas ja opettaja.

Voisiko Maija selittää omin sanoin tuon, mitä Pekka juuri kuvaili?

Mitä tarkoitat sanomalla…?

Voitko antaa esimerkin?

Jos joku olisi tästä eri mieltä, mitä hän sanoisi siinä tapauksessa?

Miten tuo, mitä Maija nyt kertoo, eroaa siitä mitä aiemmin puhuimme?

Kaikki Niin&Näin -materiaalit ovat älyttömän hyviä tukemaan prosessia, jos haluat opettaa oppilaille ajattelemisen taitoja. Itselläni eniten on ollut käytössä Sokrates koulussa -teos, Filosofiaa lapsille ja nuorille ja yksi keltakantinen kirja, jonka nimeä en muista (laitan siitä instaan kuvan myöhemmin, koska se on työpaikalla). 

(Huom, nämä ei ole maksettuja mainoksia vaan ihan omasta tahdosta nostan noita materiaaleja esiin)