Hallitusohjelmaan on kirjattu päätös lakkauttaa aikuiskoulutustuki. Kun kuulin tästä, huomasin niin valtavien pettymyksen ja surun tunteiden heräävän, että päätin ensin olla ajattelematta koko asiaa.
Kyseessä on kuitenkin niin merkittävä asia, että pakkohan tästä on jokin sana kirjoittaa - vaikka lähtökohtaisesti tämä Opeopas-blogi on vain työhön liittyviä sisältöjä varten.
Tunnen useita, luultavasti kymmeniä opettajia, jotka ovat aikuiskoulutustuen avulla hankkineet itselleen lisää osaamista ja urapolku on näin muodostunut uudelleen. Monelle luokanopettajalle on jossain vaiheessa uraa luonteva jatkumo opiskella erityisopettajaksi.
Meillä Tampereella on alkamassa pian erityisopettajan koulutusohjelma. Pirkanmaalla on valtava pula erityisopettajista, ja luultavasti kymmeniä luokan- ja aineenopettajia, joilla on jo erityispedagogiikan perus- tai aineopinnot tehtynä.
He voisivat suhteellisen nopeallakin opiskeluaikataululla saada erityisopettajan pätevyyden, mutta aikuiskoulutustuen lakkauttaminen katkoo tältä suunnitelmalta siivet.
Kun pohdin tätä teemaa Opeopas- instatilillä, sain jo useita viestejä joissa opettajat kertoivat tällaisten unelmien ja suunnitelmien kariutumisesta.
Koulutuksen kentällä jatkuu yhä muutos, jossa ala- ja yläkoulujen sijaan perustetaan uusia yhtenäiskouluja. Tällaisissa yksiköissä on valtavasti hyötyä aineenopettajista, joilla on myös luokanopettajan pätevyys ja vastaavasti luokanopettajista, joilla on jossain aineessa aineenopettajan pätevyys.
Joskus työpaikan saaminen tai kunnan osaajatarve voi olla hyvin yksityiskohtaisen tarkka.
Voi olla, että kunnassa tarvitaan luokanopettaja, jolla on ruotsin kielen aineenopettajan pätevyys. Juuri tällaisissa tilanteissa aikuiskoulutustuki on antanut mahdollisuuksia - sekä yksilölle itselleen että yhteiskunnalle.
Aikuiskoulutustukea on kritisoitu siitä, että sitä käyttää suurimmaksi osaksi korkeakoulutetut naiset, joilla on jo muutenkin hyvä koulutus ja osaamista. En ole perehtynyt tilastoihin, mutta näin voi olla. Kuten sanoin, omassa tuttavapiirissä hyvin monet opettajat ovat käyttäneet aikuiskoulutustukea hankkiakseen lisää osaamista.
Kysymys kuuluukin, onko se ongelma? Mitä pahaa siinä on, jos luokanopettaja haluaa opiskella s2-opettajaksi? Hän kerryttää omaa osaamistaan ja samalla hyödyttää koko yhteiskuntaa.
Korkeakoulutettu nainen saattaa myös henkilökohtaisista syistä päätyä paikkakunnalle, jossa useiden pätkäsijaisuuksien myötä ainoan yhtenäiskoulun rehtori sanoo: “Meillä on kyllä tarpeeksi luokanopettajia, mutta jos voisit hankkia opo-pätevyyden, niin palkkaamme sinut heti vakituiseen työhön.”
Miten tämänkaltaisessa tilanteessa opiskelu järjestyy jatkossa? Vai eikö se vain järjesty?
Korkeakoulutettu nainen voi myös päätyä työurallaan vaiheeseen, jossa hän ei enää pysty näkemään itseään opettajan tehtävässä. Työn henkinen ja fyysinen kuormitus on kasvanut liian suureksi ja voi olla, että omat ikääntyvät vanhemmat tarvitsevat jatkuvaa huolenpitoa.
Koulujen käytävillä kaikuva meteli, väkivallan ja väärinkäytösten kokemukset tai onnettomasti järjestetty oppilaiden erityinen tuki (resurssien puute) ovat aiheuttaneet unettomuutta, mielialan laskua ja johtaisi pidemmällä aikavälillä luultavasti työkyvyttömyyteen.
Tällaiselle henkilölle aikuiskoulutustuki on tuonut kaivatun hengähdystauon työelämästä.
Voidaan tietenkin kysyä, onko yhteiskunnan tehtävä tarjota hengähdystaukoja? Vastaan kysymykseen toisella kysymyksellä: Onko yhteiskunnan tehtävä ajaa yksilöitä tuollaiseen tilanteeseen? No ei ole, mutta niin tapahtuu.
Jokainen, joka aistii elämää ruohonjuuren tasolta, tietää että työelämän vaatimukset ovat välillä aivan liian hurjia. Kun on aikansa ollut työn ja perhetilanteen puristuksessa, keho alkaa olla kalkkiviivoilla.
Se kaipaa totaalista hyppäystä pois oravanpyörästä, jotta aitoa palautumista voi tapahtua.
Voi olla, että vuorotteluvapaan ehdot eivät täyty, mutta aikuiskoulutustuki on ollut mahdollinen vaihtoehto. Samalla on voinut syntyä ajatus uudesta uravaiheesta - sellaisesta, jossa saa yhdistää aiemman osaamisen ja uuden koulutuspolun.
Esimerkiksi työnohjaajaksi opiskeleminen onkin johdattanut työtehtäviin, joissa kuormitusta on helpompaa säädellä. Työura ei tyssännytkään loppuunpalamiseen tai tullut pitkää sairauslomaa.
Sanotaan suoraan: tässä sekopäisen vaativassa työelämän tahdissa aikuiskoulutustuki on luultavasti tuonut yhteiskunnalle valtavia säästöjä. (En tiedä, paljonko vuoden sairausloma yhteiskunnalle maksaa, mutta veikkaan että P A L J O N .)
Voin kertoa tässä välissä myös oman esimerkkini. Olin joitakin vuosia sitten työurallani juuri kuvailemassani vaiheessa. Kuormitus oli salakavalasti kasvanut niin suureksi, että keho ei enää oireillut kuiskaten vaan huutaen.
Työterveyslääkäri, joka oli nähnyt vuosien ajan tilannettani läheltä, sanoi lopulta: “Tuo kaikki johtuu stressistä. Jos et nyt ota tätä vakavasti, sun keho sanoo kohta sopimuksen irti.”
Otin sen vakavasti. Tein valintoja, jotka johti hyvinvointiin. Kaikista tärkein valinta oli kuitenkin olla puoli vuotta poissa työelämän oravanpyörästä. Päätin keskittyä aluilla olevaan väitöskirjaani. Hain ja sain aikuiskoulutustukea ja jäin kotiin tekemään tutkimusta.
Taloustilanne oli tiukka, mutta olin onnellinen. Sain työskennellä omaan tahtiin ja keho sai elpyä pitkien yöunien, metsäkävelyiden ja opiskelujen myötä.
Oli innostavaa keskittyä täysillä omaan kutsumukseen. Koin suurta rauhaa ja mielihyvää. Tunteita, jotka olivat olleet työelämän puristuksessa liian kauan kadoksissa.
Tuosta jaksosta syntyi myös tulosta. Väitöskirja sai vauhtia ja osaamiseni lisääntyi. On vaikea kuvitella, että tätä olisi tapahtunut ilman aikuiskoulutustukea.
Ihmistieteiden alalla on vaikea saada apurahoja siinä vaiheessa, kun mitään ei ole vielä saanut aikaiseksi (ellei sitten pääse sellaisen tutkimusryhmän jäseneksi, jossa rahoitus hoituu jonkun projektin kautta).
Kun sain tutkimustani eteenpäin, aloin saada myös apurahoja. Nyt olen tilanteessa, jossa useat yliopistot ottavat vuosittain yhteyttä ja pyytävät koulutusta tutkimusaiheestani. Viesti on aina sama: “Opiskelijat kokevat tämän aiheen todella tärkeäksi, eikä meillä ole tarjota sitä osaamista, jota sinulla on. Voisitko pitää luennon…?”
Kokonaisvaltaista tutkimusnäkökulmaani tunnekasvatuksesta arvostetaan ja sille on tilausta.
Tämä omakohtainen esimerkkini kertoo vain yhden tarinan, miten merkittävästi aikuiskoulutustuki on vaikuttanut osaamisen kertymiseen sekä sen jakamiseen. Tutkimusprosessini myötä meiltä valmistuu nykyään opettajia, joilla on ainakin jokin käsitys siitä, mitä tunnekasvatus koulussa voi olla.
Opetusalalla on useita teemoja/ilmiöitä, joiden kohdalla on huutava pula osaamisesta. Ne ovat kunnasta ja kaupungista riippuen hyvin erilaisia. Jossakin tarvitaan terveystiedon osaamista, toisaalla kielitietoisuuden osaamista.
Hallitusohjelman kirjaus aikuiskoulutustuen lakkauttamisesta onkin tästä näkökulmasta keino, joka johtaa osaamisen laskuun.
Joku esitti myös kysymyksen, onko taustalla piilotavoite estää opetus- ja sotealan osaajien siirtyminen muille aloille? Kysymys voi kuulostaa salaliittoteoriaan pohjautuvalta, mutta se on kiinnostava kysymys jota on syytä pohtia.
Haluaako hallitus sanoa: “Kuulkaapa matalapalkkaisten alojen korkeakoulutetut naiset. Kun menitte sillon parikymppisenä valitsemaan tämän alan, niin pysykääs nyt vain siellä ja lopettakaa jonkin muun haikailu.” En väitä, että näin on, mutta mielestäni tätä kysymystä ei voida täysin sivuuttaa.
Tiedän kyllä, että se “kipeä ja oikea” tavoite on vähentää valtion kuluja, mutta tässä vaiheessa voidaankin palata jaksamiseen liittyviin esimerkkeihin. Entä jos aikuiskoulutustuki onkin tuonut säästöjä?
Aikuiskoulutustuki on mahdollistanut yksilön kannalta merkittäviä urapolkujen uusia suuntia. Ja se mikä on merkittävää yksilölle, on yleensä merkityksellistä myös yhteiskunnalle.
Jakso poissa työelämästä on voinut myös parantaa yksilön itsetuntemusta ja johtaa suurempaan inspiraatioon niin, että sen jälkeen työelämässä onkin helpompaa jatkaa.
Hyvinvoiva ja palautumiseen kykenevä yksilö tuo myös työyhteisöön myönteistä virettä. Yhden ihmisen muutos voi parhaimmillaan johtaa suurempaan muutokseen.
Kannattaisikohan miettiä vielä?
Kommentit
Lähetä kommentti