Siirry pääsisältöön

Olen tässä sun kanssa

 


Näitä tekstejä tai äänitteitä tehdessäni yritän aina palata ensimmäiseen työsyksyyn opettajana; onhan Opeoppaan ajatus olla juuri nuoren opettajan tukena. Ja yksi asia, joka minulle tuli tuolloin yllätyksenä ja kuormittavana vastaan, oli oppilaiden erilaiset tunnereaktiot.

 
Kirjoitan tunnekasvatuksesta vuoden mittaan lisää myös oman tutkimukseni valossa, mutta puhun tässä tekstissä lähinnä ammentaen kokemuksistani. Seuraa siis mutua, ei tutkittua tietoa.

 

Ehkä sinäkin, tänä syksynä työt aloittanut opettaja, olet jo saanut kokemusta tilanteissa, joissa tunteet kuohuvat yli ja pohdit epävarmana, mitä teen, teenkö oikein jos toimin näin, onko tämä väärin ja saanko sanoa näin? 

Oppilas on voinut säikähtää jotain tai raivostua silmittömästi. Jos lapsi joutuu ns. tiloihin, se voi tuntua nuoresta opettajasta tosi pelottavalta. Minusta ainakin tuntui. Muista, että näissä tilanteissa kannattaa pyytää kollegan apua. Ei tarvitse jäädä yksin ylivoimaiseen tilanteeseen. 

Jos kuitenkin tuntuu, että handlaat tämän jotenkuten eikä ole pelkoa väkivallasta tai kiinnipitotilanteen vaatimusta, voit myös luottavaisesti lähteä kohti tilannetta ja kaikkia niitä pelkoja, joita se synnyttää.


Oma kokemukseni on, että tärkeintä on pysyä rauhallisena itse ja pyrkiä auttamaan lasta rauhoittumaan. Mutta voi myös olla, että et saa lasta rauhoittumaan. Voi olla, että raivon, säikähdyksen tai mikä se ikinä onkaan, on tultava lapsen kehosta ulos ennen kuin se laantuu. 

Sellaisessa tilanteessa pitää vain miettiä, onko tämä sopiva paikka tai kuka ottaa vastuun muusta ryhmästä sillä aikaa.

Vaikka tilanne saattaa pelottaa ja hämmentää myös sinua, muista että tunteiden purkauksia ei varsinaisesti tarvitse pelätä. Jos lapsi ei pyri vahingoittamaan itseään tai toisia, voitte yhdessä mennä kohti sitä mikä pelottaa. 


Opettajana sinun tehtävä on olla tilanteessa lempeästi läsnä ja auttaa lasta kokemaan tunteen turvallisesti. Emootiot synnyttävät tunteita ja emootiot ovat kehollisia. Jos lapsi esimerkiksi tärisee, voit sanoa “Nojaudu kylkeäni vasten ja anna tärinän tuntua.” 

Voi myös ohjata lasta painamaan jalkapohjat tukevasti lattiaa vasten ja rentoutumaan sen avulla.


Jos näyttää, että raivo on jäänyt jonnekin vatsan pohjalle kipristelemään, saatan itse ehdottaa oppilaalle, että työnnetään tuota seinää ja annetaan sen kokea se raivo. Ja niin me laitetaan kämmenet tukevasti seinää vasten ja jalkapohjat kokonaan vasten lattiaa (sormet ja varpaat eivät saa kipristyä) ja työnnetään seinää aivan täysillä. 

Työnnän kaverina, jotta lapsi kokisi keinon ihan normaalina ja hyväksyttävänä. Ähisen ja puhkun, tai tarpeen vaatiessa keskityn kannustamaan lasta. “Hyvä, just noin, anna mennä vaan!!” 

Lopulta voimat ehtyvät ja adrenaliini on valutettu tyhjiin. Tulee helpotuksen huokaus (molemmilta). 

 

Lapsen tunnekokemuksen vähätteleminen on ehkä pahinta, mitä voi tehdä, ja juuri siinä itsekin olen joskus epäonnistunut. Onneksi niihinkin tilanteisiin voi palata ja pyytää omaa toimintaansa anteeksi jälkikäteen. 

Opettajana voi pitää luokassa yllä puhumisen kulttuuria, jolla normaaliuden rajoja lavennetaan. Osa lapsista tulee perheistä, joissa tunteita ei ole näytetty tai niistä ei edes puhuta. Osa lapsista puolestaan kaipaisi juuri rauhoittumisen kykyä. 


Opettajana voi omalla puheella lisätä lasten keskinäistä ymmärrystä ja puhua siitä, miten “Jokainen meistä harjoittelee eri asioita, jollakin se on kertotaulut ja toisella se on rauhallisena pysyminen.” 

Tai eri tunnetilojen kokemista ja näyttämistä voi tehdä hyväksytyksi puhuen siitä, miten arvokasta on, että lapsi ilmaisee tunteitaan.

“On tosi hienoa, että luotat meihin noin paljon ja uskallat kokea pettymyksen meidän kanssamme. Itku auttaa tuomaan sen tunteen kehosta pois, joten itke vaan niin kauan kuin kyyneliä tulee. Voisiko joku lähellä istuvista vaikka silittää X selkää tai lohduttaa jollakin muulla tavalla?”

 

Mistä tahansa tilanteesta onkaan kysymys, opettaja voi omalla toiminnallaan luoda luokkaan ilmapiiriä, jossa haavoittuvaisena esiintyminen on sallittua ja turvallista.

Vaikka et aina tietäisi, mitä tehdä tai oletko toiminut oikein, voit opettajana antaa lapsen kokea, että olen tässä sinun kanssa ja autan sinua kokemaan nuo tunteet. 

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Herkkyys voi olla myös opettajan supervoima

Näin kerran jonkun sometilillä tuon kuvan lausahduksen “Sä olet ihan liian herkkä.” Tunnistin sanat hyvin, ja jäin miettimään asiaa. Onko sinullekin sanottu, että olet liian herkkä tai liian jotain muuta?  Tästä “olet liian jotain” -aiheesta on jo olemassa monia hyviä kirjoituksia, enkä aio nyt toistaa niiden sisältöä. Kerron sen sijaan joitain omia ajatuksia ja kokemuksia aiheesta. Teini-ikäisenä eräs opettaja sanoi minulle “Sinä olet kyllä niin herkkä, että mietin, miten tulet pärjäämään maailmassa.” Työelämässä olen kohdannut tilanteen, jossa itkin esimiehen läsnä ollessa ja hän ilmaisi, että se on liikaa, olen liian herkkä, ei pitäisi itkeä. Opettajana ollessa olen myös kuullut, kun oppilas sanoi toisesta: “Ärsyttää, kun se aina itkee.” Kaikkia näitä tilanteita olen myöhemmin kiinnostuneena ja uteliaasti tarkastellut. Tunnetutkimuksen näkökulmasta olen nostanut esiin kysymyksiä. Miksi nauru on niin paljon hyväksyttävämpi tunneilmaisu kuin kyyneleet?  Eikö itku ole lopult...

Uusi opettaja, haluatko ilmaisen muistilistan?

  Nuori opettaja!  Haluatko ilmaisen muistilistan,  jonka avulla voit valmistautua tulevaan työvuoteen?  Lataa se täältä. Pääset samalla Opeoppaan postilistalle.  En spämmää, lähetän vain juuri ne viestit, jotka haluatkin saada! 

Parempaa palautumista neurosonicin avulla

Matalataajuinen värähtely vie kehon meditatiiviseen tilaan, jonne työajatukset eivät yllä! Tervetuloa tutustumaan neurosonic-hoitoon. Kyseessä on kaupallinen yhteistyö Flexion kanssa. Olin useita vuosia sitten pitkän aikaa käytännössä uneton. Unettomuusjakso johtui monista eri syistä, ja taustalla oli muun muassa leikkauksen yhteydessä koettu nukutuskokemus, joka jollain tavalla meni pieleen. Nukahdin illalla vain herätäkseni parin tunnin päästä valvomaan koko loppuyön. Monien vaiheiden sekä uudenlaisten elämäntapavalintojen jälkeen unettomuus jäi taakse, ja aloin nukkua kokonaisia öitä. Miten ihanaa olikaan herätä aamulla levänneenä ja aivot virkeinä, käyttökelpoisina! Unettomuusvuodet olivat kuitenkin niin hurja kokemus, että en enää koskaan halua palata samaan tilanteeseen. Siksi nykyisin jos huomaan merkkejä yöunien häiriintymisestä (edes parin yön aamuöinen heräily), pyrin saman tien käymään rehellistä itsereflektiota itseni kanssa ja ohjaamaan elämäntapoja taas terveellisemmille...