Joskus pienen lapsen tai jo vähän isommankin lapsen tunnekokemus on valtava. Sitä ei pysty pitämään sisällään eikä käsittelemään. Se saattaa tuntua lapsen kehossa repivänä kuumuutena, joka pakottaa hänet reagoimaan eri tavoilla. Tunne on kerta kaikkiaan niin iso, että hän ei kestä sitä. Niissä hetkissä aikuisen tehtävä on olla lapsen tunnesäilö. Aikuisena otan lapsen tunteen vastaan. Näytän oppilaalle, että minä pystyn olemaan tämän hirvittävän ruman möhkäleen kanssa, joka tuntuu sisuskaluissa niin oudolta ja pelottavalta - ja sinä saat hetken hengähtää.  Joskus, kun oppilaalle sanoo ääneen “Näen, että olet nyt tosi vihainen, mutta minä olen aikuinen ja pystyn ottamaan sen vastaan,” voi nähdä miten lapsen hartiat putoavat alas, hän hengähtää syvään ja jo siinä hetkessä olo helpottuu.  Mutta entä jos aikuinen ei jaksa ottaa lapsen tunnekokemusta vastaan? Sitäkin tapahtuu, koska ei me mitään yli-ihmisiä olla. Opettajallakin on välillä takana huonosti nukuttu yö tai mielessä jo...